1730286.jpg
"Boring!"

Pikkukoira joutui viettämään kolme päivää mummolassa. Vauhtia oli siis vähemmän kuin kotioloissa -ja meillä kymmenen kertaa enemmän. Kun herkkupalat oli saatu kenkälaatikosta esille, ei ollutkaan mitään tekemistä ja aamukahvipöydässä lehtienluku jatkui aina vaan.

1730358.jpg

Muu kuin herkkupalat ei sitten koko aikana maistunutkaan, ei aamu- eikä iltaruoka. Tällä kertaa ei edes kädestä syötettynä. Vasta keitetty munankeltuainen kelpasi, samoin  vastavalmistetut lihasuikaleet kädestä. Johan niillä kolme päivää pärjää. Muistuttaa niin kovasti kolme-nelivuotiasta lasta!

Sunnuntaina istuttiin sitten omalla parkkipaikalla sateessa autoa odottamassa jo viisi minuuttia ennen kuin isäntäväki kaarsi pihaan. Mistä ihmeestä se saattoi tietää, kun minäkään en tiennyt?

1730364.jpg

Tässä on hyvin kasvatettu posliinikoira tai vastaava puistosta.