1512425.jpg

Yhdeksän ja puolen tunnin yöunen vahvistamana uskalsin kaivaa puntarin esiin kylpyhuoneen kaapin alta. Pyyhittyäni pölyt siitä testasin lukemat: täsmälleen sama tulos kuin edellisessä punnituksessa viime syyskuussa ja koko viime vuoden muutenkin. Juuri se lukema, mihin painoni nousi yhdeksän kiloa syksyllä 2005. Mutta olo on huonompi, vaikka rasva-arvoissa ei vikaa olekaan.

Huh, luulin painoa olevan paljon enemmän. Varmasti kilo-kaksi on kuitenkin lähtenyt viime viikosta. Vaatteissa tuntuu ja peilissä näkyy, etten ole käynyt enää jumpassa pariin vuoteen, ja kaikki tietää, miltä sellainen kudos näyttää. Kymmenen kilon pudotus virkistäisi ja helpottaisi paljon liikkumista, toiset kymmenen olisi jo kadehdittavan upeaa, mutta veikkaan että nahka roikkuisi. Utopiaa, utopiaa. Naapurihuoneen työkaverini on kuitenkin tehnyt sen, hitaasti omin avuin pudotellut painoaan ainakin viisitoista kiloa. Hän käy joka aamu puntarissa.

Tarkka kirjuri kun olen, katsoin kylpuhuoneen laatikkokirjanpidostani, että viime keväänä laihdutin ja kävin joka aamu puntarilla. Paino putosi tammikuun aikana kaksi kiloa, helmikuussa vielä puoli kiloa ja huhtikuussa taas kilon. Elokuuhun mennessä kaikki oli tullut takaisin. Kuntoremontissa oli kivaa ja rakastin kaikkea liikuntaa, mutta ei siitä muuta hyötyä ollut.

Tätä taistelua ei voi voittaa!

P.S. Aamupäivän aikana olen päivittänyt kaksi blogia. Se on kivaa ja antaa hyvän tunteen itselle: olen tuottanut jotakin. Ennen tätä harrastusta olisin ilman muuta lähtenyt aamulla reippaalle sauvakävelylenkille. Miten on, vaihtaisinko blogiharrastukseen viiteen kiloon poispalanutta rasvaa? Vaihtaisitko sinä?