1386081.jpg

Mielettömän ihania värejä, vaikka itse sanonkin. Juuri tällaista energiapommia kaipaankin tähän kevääseen. Valon lisääntyminen tuntuu, vaikka viettääkin päivänsä töissä. On sielläkin sentään ikkuna, josta katsella välillä kauas, lepuuttaa silmiä ja seurata päivän kulkua. Viikko on onneksi töissä rauhallinen, mikä tietää enemmän töitä ensi viikolle, mutta kaikkeen ei voi vaikuttaa.

1386084.jpg

Täällä kävi alkuillasta yllätysvierailulla pirskahteleva energiapakkaus. Vinkkinä kerron, että häntä vispasi hurjasti. Olivat isäntänsä kanssa kävelleet yhdessä keskustasta tänne provinssiin, pienempi ensimmäistä kertaa neljän-viiden kilometrin matkan. Onneksi pakastimessa on aina koirapuuroa ja lohta, kyllä maistuikin. Ja maistui pojallekin mamman bataattikeitto ja suklaamunat kahvin kanssa.

1386093.jpg

Huomiseksi pitää tehdä vielä ostoslista ja siis suunnitella pääsiäisen ruokapuoli. En tee lammasta, kun en ole hyvä liharuoissa. Teen sunnuntain perhelounaalle vaikka lammaslihapullia valkosipuliperunoitten, minttuhyytelön ja vihanneslisäkkeitten kanssa.

Perjantaina voisi olla Bushin sitruunakanaa, vihreää pastaa ja uunitomaatteja, lauantaina illalla vaikka Pissaladiérea, Provencen sipuli-anjovispizzaa. Maanantaina ollaan jo tyytyväisiä kokojyvänuudeleihin äyriäisten, vihannesten ja osterikastikkeen kanssa.  Jälkiruokina mämmiä ja vaniljakastiketta, omatekoista sitruuna-jukurttijäätelöä,  leivonnaisena rahka-aprikoositorttua. Olisiko se siinä?