"On olemassa kursiivinen melankolia"
939257.jpg

Vanhoissa kirkoissa hautamuistomerkkien äärellä mielen valtaa lapsellisen tuntuinen yleinen melankolia. Voisi melkein tirauttaa kyyneleen tai pari tällaisen viisisataa vuotta sitten kuolleen ritari Burkartin äärellä. Poikaparka, siellä makaa Baselin tuomiokirkossa kavereittensa kanssa. Tässä ovat äiti ja sisaret tai vaimo käyneet itkien kyyhöttämässä ritarin vierellä. Tällainen patsas on niin konkreettinen muistutus ihmisen elämästä ja sen rajallisuudesta.

En ymmärrä yhtään, mitä kursiivinen melankolia voisi olla, se kuulostaa minusta  tekotaiteelliselta huuhaalta. Mutta päästäni puuttuukin kokonaan osio, joka pystyy käsittelemään runoutta ja jazzia. Yrittänyt kyllä olen, mutta kumpikaan ei mene perille. Jazzin suhteen vielä elättelen toiveita, mutta runous jääköön.