Sadepäivä. Tänään ollaan siis vaihteeksi sisällä. Iltapäivällä onkin taas tiedossa major cooking, kun oma nuoriso sekä vanhempani tulevat syömään. Ajattelin tehdä alkupaloiksi päärynä-paprikasalsaa ja grillattua vuohenjuustoa hunajakastikkeella, sitten ihanaa teriyakilohta, kuivatuilla miniluumutomaateilla maustettua couscousia ja vihreitä pensaspapuja. Jälkiruokana voisi olla omenapiirakka.
Oma reseptiarkistoni pullistelee ja kaipaa arkistointia, keittiön hyllyt ovat jo täynnä. Silti tekee mieli kokeilla aina jotakin uutta. Kun lähden ulos syömään, valitsen jotakin sellaista, mitä en tee itse. Grillattu maksa ja uunipunajuuret tai paistetut muikut ja kunnolla tehty perunamuusi on parasta, mitä ravintola voi tarjota! Yllättäen en kaipaakaan gurmeeta.
Eilen illalla lähdimme Herra Omenakorin kanssa ulos juhlistamaan hääpäiväämme. Härän sisäfilee oli pariloitu juuri sopivaksi, siihen en ikinä itse pystyisi, enkä yritäkään. Viini oli hyvää, paikka ihana ja kummallakin tuntui olevan vaaleanpunaiset silmälasit päässä!
Söpö espressokuppi. Kännykkä päätti soveltaa värityksen itse.
Näkymä mieheni lempikuppilan terassilta.
On meilläkin yksi vanha talo jäljellä.
¤ ¤ ¤ ¤ ¤
Satuin aamulla ensimmäisenä Sirkus Hopolan sivuille, joilla hän kertoo oman bloginimensä synnystä. Kaksi ensimmäistä saa ottaa haasteen vastaan, joten tässä ollaan.
Aloitinko tosiaan vasta helmikuussa? Tuntuu että tämä on ollut osa elämääni jo paljon pitempään. Olin alkuvuodesta taas kerran puolikuollut stressistä ja työkuormituksesta, puolittanut työaikani ja siitä huolimatta enimmäkseen sairauslomalla korkean verenpaineen takia. Siihen tilanteeseen uusi harrastus tuli kuin taivaanlahjana. Kun siskoni tuli käymään ja polkaisi minulle blogisivun, oli nimi valittava sen kummempia miettimättä. Kaipasin elämääni ennen kaikkea rentoutta, iloa ja aurinkoa. Ajattelin istuvani kaiket päivät pihalla omenapuun alla lepotuolissa, olkihattu silmillä, kirja vierähtäneenä maahan, vieressä vanha pärekori täynnä punaisia omenoita. Irti kaikesta todellisesta.
Se onnistui.
Haastan myös kaksi ensimmäistä lukijaa!
Oma reseptiarkistoni pullistelee ja kaipaa arkistointia, keittiön hyllyt ovat jo täynnä. Silti tekee mieli kokeilla aina jotakin uutta. Kun lähden ulos syömään, valitsen jotakin sellaista, mitä en tee itse. Grillattu maksa ja uunipunajuuret tai paistetut muikut ja kunnolla tehty perunamuusi on parasta, mitä ravintola voi tarjota! Yllättäen en kaipaakaan gurmeeta.
Eilen illalla lähdimme Herra Omenakorin kanssa ulos juhlistamaan hääpäiväämme. Härän sisäfilee oli pariloitu juuri sopivaksi, siihen en ikinä itse pystyisi, enkä yritäkään. Viini oli hyvää, paikka ihana ja kummallakin tuntui olevan vaaleanpunaiset silmälasit päässä!
Söpö espressokuppi. Kännykkä päätti soveltaa värityksen itse.Näkymä mieheni lempikuppilan terassilta. On meilläkin yksi vanha talo jäljellä.¤ ¤ ¤ ¤ ¤
Satuin aamulla ensimmäisenä Sirkus Hopolan sivuille, joilla hän kertoo oman bloginimensä synnystä. Kaksi ensimmäistä saa ottaa haasteen vastaan, joten tässä ollaan.
Aloitinko tosiaan vasta helmikuussa? Tuntuu että tämä on ollut osa elämääni jo paljon pitempään. Olin alkuvuodesta taas kerran puolikuollut stressistä ja työkuormituksesta, puolittanut työaikani ja siitä huolimatta enimmäkseen sairauslomalla korkean verenpaineen takia. Siihen tilanteeseen uusi harrastus tuli kuin taivaanlahjana. Kun siskoni tuli käymään ja polkaisi minulle blogisivun, oli nimi valittava sen kummempia miettimättä. Kaipasin elämääni ennen kaikkea rentoutta, iloa ja aurinkoa. Ajattelin istuvani kaiket päivät pihalla omenapuun alla lepotuolissa, olkihattu silmillä, kirja vierähtäneenä maahan, vieressä vanha pärekori täynnä punaisia omenoita. Irti kaikesta todellisesta.
Se onnistui.
Haastan myös kaksi ensimmäistä lukijaa!
