Täytyy sanoa, että yksin nukkuu hyvin. Kukaan ei töni eikä herätä kuorsaamalla korvan juuressa. Mr. Mies on mökkeilemässä työkavereittensa kanssa, joten saan nauttia vaihteeksi hyvistä unista. No, ainakin reilut kuusi tuntia noin kuuteen asti, jolloin  unirauha  loppuu ja työasiat alkavat vyöryä mieleen tulvan lailla.

Lehdenluvun, aamiaisen ja blogien jälkeen silmät roikkuvat nyt lupaavasti puolitangossa ja painun kohta takaisin pimennetyn makuuhuoneeni pehmeään syliin.

Otsikon laulu on ihanin koulussa oppimani laulu. Rakastin syksyä ja koulua  Oulussa.  Säveltäjää en nyt muista, mutta laulu soljuu ihanasti eteenpäin. Kun kopioin tätä V.A. Koskenniemen runoa hetki sitten ja poistin kopiosta kuvatekstiä tuomiokirkon kuvan alta, käteni teki vahingossa jonkin oudon äkkiliikkeen ja napsautti auki omista valokuvatiedostoistani viime vuonna ottamani kuvan Oulun tuomiokirkosta. Ihmisen aivot siinä toimivat nopeammin kuin tietoinen ajatus, ihmeellisesti.