1833609.jpg

Olen tässä vähän alkanut katsella sopivaa paattia, jolla päästä pakoon, kun tämä vedenpaisumus riistäytyy täysin käsistä. Aamulla autosta astuttuani  kävelin loppupätkän, noin  vartin kävelymatkan, töihin kassien ja sateenvarjon kanssa. Ihan alkajaisiksi piti pyyhkiä hiet kasvoilta. Sitten laittaa tuuletin päälle ja kuivata sillä tukka ja lopuksi kähertää kuontaloa vähän irti päänahasta. Seuraavat pari tuntia piti tuulettaa vielä huonettakin kuivemmaksi. Jopa tulostinpaperi oli käpertynyt kosteudesta!

1833602.jpg

Siirryin puoliltapäivin keskustaan, pienessä tihkusateessa. Iltapäivän aikana en paljon ulos katsellut, joten neljän jälkeen lähdin reippaasti kävelemään sateenvarjo viritettynä bussipysäkille. Osuin todelliseen rankkasateeseen. Viiden minuutin kuluttua farkut olivat polveen asti märät. Yliopistonkadun vilkkaassa risteyksessä liikennevalotkin sammuivat ja jalankulkijat loikkivat kadun yli autojen välistä kahlaten kunnon vesivirrassa.

1833603.jpg

Pelastauduin Torikeskukseen, mutta shoppailuun ei saanut oikeaa tuntumaa litimärkänä, ei edes palkkapäivän jälkeen. Kauppakadulle oikaistessani näin katon vuotavan monesta kohtaa. Siellä täällä lirisi vettä ämpäriin. Kahvila Emmyn katosta ruutasi vettä ainakin kymmenestä hanasta ja lattia oli veden peitossa. Kiiruhdin ohi, ennen kuin katto romahtaa!

1589738.jpg

Talsin lopulta Sokoksen kahvioon odottamaan miestä, joka ilmoitti pääsevänsä pian töistä. Märkänä selailin siellä mielenkiintoista Me Naiset -lehteä. Meni ihan täydestä, vaikka lopuksi huomasin sen olevan kesältä 2006.