1568233.jpg

Tämä näky yllätti täysin. Eilisen komean auringonpaisteen jälkeen ei ihan osannut odottaa yöllä vesisadetta ja aamulla valkoista maata.  Lämpötila ei ole noussut koko päivänä yli neljään asteeseen. Jäätävässä vesi- ja rantäsateessa ei juuri ulos ollut asiaa.

Olipahan aikaa loikoilla sängyssä lukemassa lehtiä ja aloittaa aterian valmistus ajoissa. Tein lounaaksi Caesar-salaattia Jamien tapaan mistäpä muualta kuin Puolenkilon keittiöstä. Sieltä löydän usein ohjeet sunnuntaikokeiluihini.

Tämä kanakeisari oli todella hyvää! Filepekoni, tuore rosmariini, aito parmesaani, oliiiviöljy, sitruuna, anjovis, valkosipuli -voitte jo kuvitella kielellänne, miten hyvää siitä väkisinkin tulee. Niin hyvää,  että taidan tarjoilla sitä jatkossa illanistujaisissakin ja silloin hyvän valkoviinin kanssa. Annokset ovat isoja ja riittävät hyvin pääruoaksi. Tällä kertaa jälkkärinä oli yksinkertaista pakasteruusunmarjasosetta sekoitettuna rahka-vaniljavaahtoon, hyvää sekin eikä sokeria tarvitse erikseen lisätä.

Syötyään kanansa koira keskittyi tappamaan leikkikissaa loppuiltapäiväksi. Nuoriso lähti kotiinsa ja me katsoimme miehen kanssa Paritellen-sarjasta vielä illalla loput viimeisen tuotantokauden osat.  Saa nauraa mahansa kipeäksi! Tässä pieni näyte: Vessa -miehen viimeinen linnake.


1568685.jpg