1211032.jpg

Kahden tunnin iltaunien jälkeen ei päässä kulje yhtään järkevää ajatusta, vaan koko pääkopan sisus on yhtä marenkipilveä. Tavallinen tarina siis: viime yönä ei vaan nukuttanut. Töissä jaksoin ihan hyvin, mutta yhdeksän tunnin päivän jälkeen kalkkunasalaatti ja kuppi kahvia vei suoraan Höyhensaarille.

Eilen nautimme kahvin kanssa Floridalaista limettipiirakkaa, Key Lime Pie:ta. Aikaisemmin olen keittänyt päällisen keltuaisista, kermasta ja sitruunasta -ja sehän on mielettömän hyvää,  mutta tätä varten kävin hankkimassa maitotiivistettä Silkkitiestä. Ehkä vähän liian makeaa minun makuuni, mutta hyvää tämäkin, varsinkin pohja. Ohje on alunperin jostakin Gloriasta kotoisin.

15 isoa kaurakeksiä / Digestiveä ja 75 g voita pohjaksi

4 munankeltuaista
2 tl raastettua limetinkuorta
1 tlk = 397 g makeaa maitotiivistettä
1½ dl vasta puritettua limettimehua (4-5 limettiä)

4 munanvalkuaista
1½ dl tomusokeria

Murskaa keksit kaksinkertaisessa muovipussissa kaulimella. Lisää pussiin sulatettu voi ja puristele sekaisin. Painele murut leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan isolla lusikalla. Paista pohjaa 175 °:ssa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset ja säästä jälkimmäiset. Vaahdota keltuaiset, lisää joukkoon raastettu limetinkuori, maitotiiviste ja limettimehu. Huoneenlämmössä seistessään seos kuin ihmeen kaupalla jähmettyy, noin vartissa. Kaada täyte sitten piirakkapohjalle ja paista taas 15 minuuttia.

Siirrä kakku jäähtymisen jälkeen viileään, vaikka seuraavaan päivään asti.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi -varo, tein itse melkein purukumia! Lisää sokeri koko ajan vatkaten. Pursota tai lusikoi marenki (tai osa siitä, määrä on iso) kakun päälle ja paista väri noin 10 minuutissa.

Paras makuyhdistelmä saadaan kyllä kylmän kermavaahdon kera, jolloin marenki on ihan turhaa koristetta. Mutta jos rasvamäärä hirvittää, marenki voittaa.

1211017.jpg